tiistai 10. syyskuuta 2013

Syysvaellus Pohjois-Karjalassa

Syys-lokakuun vaihteessa matka suuntautuu iloiseen Pohjois-Karjalaan erävaelluskurssin merkeissä, niin meille vetäjille kuin oppilaillekkin ajankohta on haastava. Säät voivat olla kauniin kuulaista ja kohtuullisen läpimistä päivistä aivan toiseen ääripäähän ja kaikkea siltä väliltä. Loppusyksy on haastavinta aikaa liikkua luonnossa näillä leveyksillä.


Karhunpolku / Karjalan kierros on kohteena ja maastossa olisi tarkoitus olla 6 päivää (1pvä varalla). Oppilailla on vaihtelevasti kokemusta vaeltamisesta, mutta opinnoissa tämä on ensimmäinen kosketus pidempään vaellukseen nimenomaan ohjaajanäkökulmasta. 

Varusteilla ja niiden oikealla käytöllä on suuri merkitys, varsinkin jos sää ei suosi ja vettä tulee taivaantäydeltä. Kaikkihan olemme huomanneet, että vaikka ei sataisikaan yökaste ja sumu kastelee kaiken ulos jääneen varusteen (teltat mukaan lukien), autot ehkä parhaana esimerkkinä. Käytännössä kaikki varusteet ovat kosteana ensimmäisen yön jälkeen ja pahimmassa tapauksessa ne eivät pääse kunnolla kuivumaan koko vaelluksen aikana. Kastuminen ei aina vaadi edes vesisadetta, vaan märkä aluskasvillisuus ja märät alaoksistot hoitavat homman tehokkaasti myös. 

Omasta kokemuksesta olen oppinut, että myös leiripaikkojen valinnalla ja tulipaikkojen tehokkaalla käytöllä asioihin voi vaikuttaa paljonkin. Korkeaan paikkaan pystytetty leiri vaan pysyy kuivempana kuin suonlaidassa majaillessa. Kosteus tuo mukanaan myös muita lieveilmiöitä märkien varusteiden lisäksi / myötä, jos jalat hautuu märissä kengissä koko päivän, iho pehmenee ja rakkojen syntyminen on todennäköisempää kuin kuivilla jaloilla. Märkä vaatetus myös haihduttaa meistä paljon tehokkaammin lämpöä, joten hypotermiaankin pitää osata varoa.


Asioita joita yleensä käydään etukäteen ryhmän kanssa läpi, ovat ehdottomasti: kastumiselle arkojen varusteiden suojaaminen kosteudelta (tulentekovälineet, vaihtovaatteet, makuupussi jne.), reitin ja vaihtoehtoisen reitin suunnittelu etukäteen leiripaikkoineen, riittävä nesteytys ja energiansaanti jne. jne. lista on pitkä.

Kaikesta tästä huolimatta syksy on ehkä kauneinta aikaa vaeltaa ja liikkua luonnossa, ruskan kaikki värit, korvissa humiseva hiljaisuus ja luonnon valmistautuminen talvilepoon kolahtaa ainakin minuun.  

bloggasi jonne  

4 kommenttia:

  1. Kivalta vaikuttaa blogi ja oikein mielenkiintoinen ja tervetullut lisä kun on selvästikin ohjaajan/opettajan näkökulmaa... Mutta ketkä tätä kirjoittaa? Ja missä? Ja miksi? Jotain taustatietoa olisi kiva olla saatavilla. (No, Google ja vanhojen postausten lukeminen kyllä auttoi, mutta silti.)

    Kiva lukea muidenkin luontoaktiviteetteja kotimaassa puuhaavien kirjoituksia. :)

    VastaaPoista
  2. Moikka Jaakko!
    Dynact on kasvatus- ja koulutuspalveluita tuottava yritys jonka toimintaa leimaa seikkailukasvatus. Olemme uusi toimija, mutta riveissämme on luontoalan veteraaneja ja myös sidosryhmiimme kuuluvat kirjoittavat blogiimme.
    Blogin tarkoitus on pohtia ja laajentaa luontosektorin eri osa-alueita ja toimia foorumina (toivottavasti) laatikon ulkopuoliseen ajatteluun jne.
    Yrityksemme kotipaikka on Päijät-Hämeessä, Hämeenkoskella. Toimimme toki koko Suomen alueella.
    Itse olen varmaan lähimpänä termiä seikkailukasvattaja, vuodesta 1998 olen hommaillut ammatikseni seikkailukasvatukseen liittyviä töitä. Outward Bound Finlandissa olin tovin toiminnanjohtajana (www.outwardbound.fi) ja toiminut mm. yrittäjänä vuodesta 2002 luontosektorilla. Pitkän linjan lastensuojeluduuni ja erityisryhmien kanssa toimiminen on kulkenut mukana kokoajan. Hommia teen melontakouluttajan (https://sites.google.com/site/melontakouluttajat/) statuksella ja kiipeilypuolella KO/SCI pohjalla.

    Lisää toiminnastamme löytyy:
    https://www.facebook.com/Dynact
    http://dynact.fi/wrdp/
    web-sivut tosin on ankaran duunin alaisena, mutta hitaasti hyvä tulee!

    Sinunkin blogi on oikein kiinostava, ollaan yhteyksissä, ikinä ei voi tietää mihin polut johtaa!

    Jonne Salonen

    VastaaPoista
  3. Kiitos nopeasta vastauksesta. Kyselyt siis myös vinkkinä, että blogiin voisi lisätä sellaisen "About us" -henkisen staattisen info-sivun kirjoittajista ja blogin taustoista.

    Mielenkiintoista hommaa teillä meneillään (ja varmasti paljon tehtynäkin). Pidetään tosiaan yhteyttä, nyt näemmä myös Twitterin välityksellä. Pienet on piirit Suomessa eikä tässä olla edes maantieteellisesti kaukana toisistamme (joskin itsellä on elämä ainakin toistaiseksi aika liikkuvainen).


    - Jaakko Heikka

    VastaaPoista
  4. Kiitos, hyvä vinkki! Odottelemme että web näkyvyytemme ja muutkin palaset on oikeassa linjassa, niin todellakin laitamme tuommoisen kuvauksen tuohon sivuun! Tällä hetkellä palaset vielä liikkuu ;)

    jonne

    VastaaPoista