torstai 18. huhtikuuta 2013

TYÖSSÄOPPIJAN NÄKÖKULMIA

Terve kaikille !

Olen Valtteri, viimeisen vuoden luonto-ohjaajaopiskelija sekä Dynactin työssäoppija. Jonnen kanssa työsäoppimiskuviot aloitettiin jo viime syksynä ja olenkin saanut viettää melko pitkän rupeaman kuvioissa mukana pitkin vuotta. Nyt kun opintoni, sekä sitä kautta myös työssäoppimisjaksoni alkaa olemaan lopuillansa on mukava kertoilla mitä kaikkea top-jaksoni on pitänyt sisällään.

Viime syksynä aloitin hommat ja hyppäsin samantien melontaohjaajakurssilaisesta kurssin ohjaajan paikalle. Kiitokset tästä Rehtolan Matille (Meloja ry) ja Jonnelle, jotka saivat minut melontaohjaajakurssille ja kokeeseen jo syksyllä. Oma tavoitteeni oli suorittaa kurssi loppuun muun porukan mukana vasta keväällä 2013, mutta en valita ja näin käy oikein mainiosti. Ohjaajakokeen suorittaminen antoi pätevyyden toimia apuohjaajana melontaohjaajakurssilla. Sama kurssi vei meidät syksyllä pariinkin melontareissuun pitkin syksyistä Päijännettä. Myös teoriapäivät ja powerpoint-esitykset tulivat tutuiksi. Turvallisuussuunnitelmia ja riskianalyysejä luin ennen reissuja varmasti enemmän kuin koko muiden opintojeni aikana :) Melontaohjaajakurssilla olen päässyt tutustumaan kouluttamisen maailmaan sekä puhtaaseen lajitaitojen opettamiseen. Näiden asioiden opettaminen ja miettiminen onkin antanut hirveän paljon myös omaan melontaan, koska on oikeasti päässyt seuraamaan toisen kehittymistä ja tekniikan edistymistä.
Nyt melontaohjaajakurssilaisilla on enää viimeiset kilometrien keräykset, sekä loppureissu ohjaajakokeineen jäljellä. Itselläni ainakin on vahva usko, että kurssilaiset hoitavat homman himaan ja paperit plakkariin. Ilokseni kuulin myös, että muutama kurssilainen on yhden opettajamme kanssa lähdössä ensi viikonloppuna melomaan ja ajattelin tunkea itsenikin mukaan avaamaan  vimeinkin melontakautta.

Melonnan lisäksi toinen laji, johon olen päässyt enemmän syventymään on kiipeily. Talven ja kevään aikana olemme pitäneet kiipeilykoulutuksia muun muassa Hämeenkoskella ja Orimattilassa. Onpahan tullut kiikuttua myös Hollolan "feisseillä", kuten Harmiolla ja Havukalliolla. Näissä myös lajitaitojen opettaminen on tuonut hyvää kokemusta ja lisäarvoa myös omaan harrastamiseen. On oppinut huomaamaan, että itselleen ilmiselvän asian opettaminen toiselle ei välttämättä ole helppoa ! Raadollisuus syntyykin siitä, että vaikka kuinka sattuisi olemaan hyvä jossakin, se ei riitä, vaan täytyy pystyä myös asettumaan toisen saappaisiin ja miettimään kuinka minä ohjattavana voisin tuon oppia.

Melonnan ja kiipeilyn lisäksi työssäoppimiseeni on kuulunut tärkeänä kokonaisuutena seikkailukasvatus ja sitä kautta seikkailuohjaajakoulutus. Tästä mahdollisuudesta olen ollut ehkä eniten innoissani koko työssäoppimisen aikana. Seikkailukasvatus ja elämyspedagogiset menetelmät muodostavat tärkeän osan koko Dynactin toiminnasta ja on hienoa, että myös minut työssäoppijana on otettu tässä asiassa huomioon. Uskon, että edes jonkinasteinen seikkailukasvatuksen menetelmien tunteminen on tärkeää työssäoppijalle tämänkaltaisessa yrityksessä toimiessa. Seikkailukasvatuksellisten menetelmien tunteminen auttaa myös puhtaiden lajitaitokoulutusten ohjaamisessa, koska havainnointi ja ryhmän tai yksilön reaktioiden tunnistaminen on tärkeää myös taitoa opettaessa. Olen nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan opinnoissani tehnyt opinnäytetyöni seikkailukasvatuksesta, mutta toisen opettaessa asioita ja sen jälkeen itse kokeillen ja ryhmien kanssa toimiessa huomaan oppineeni paljon enemmän kuin siinä mahdottoman pitkässä kirjoitusprosessissa, jonka tein muutama vuosi sitten. Kokemuksellinen oppiminen ja itse tekeminen.. Niinpä !

Uskon kaiken kaikkiaan, että monipuolisuudessaan tämä työssäoppimisjakso tulee antamaan paljon apuja minulle työelämään siirryttäessä. Oli tekemäni työ sitten kasvatustyötä nuorisotalolla tai yritysryhmän lumikenkäilyä, eväitä on jokatapauksessa saatu.

Mukavaa kesän odotusta, näkyillään metsissä, vesillä ja kallioilla !

Valtteri




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti